27.01.2025 Hyvinvointikaavat ja nuorisopalvelut

Tammikuussa 2025 Turun kaupunginvaltuuston kokous alkoi juhlan merkeissä. Puolalan mäen kuoro lauloi ja valtuuston puheenjohtaja piti puheen, jossa hän kertasi mitä tapahtui 150 vuotta sitten. Keisari oli määrännyt, että päätösvalta kaupungissa oli annettava valtuusmiehille. Kun Turun valtuusmiehet sitten tulivat raatihuoneelle, heidän jätettiin etuhuoneeseen ilman tuoleja ja käskettiin valita puheenjohtaja. Tuolloin 1875 Turussa oli noin 21 000 asukasta ja se oli Suomen toiseksi suurin kaupunki. Helsinki oli tietysti suurin.

Tammikuun kokouksen listaa katsoessani etukäteen, arvailin, että keskustelua herättäisivät hallintosäännön muutokset ja Kiinamyllykadun kaava. Myös alueellisen nuorisotyön selvitys voi olla puheen paikka ainakin niille, joilla on taustallaan Paattisten aluetalon aktiiveja. En ollut aivan väärässä. Hallintosäännön kohdalla keskusta äänestytti puheenjohtajatoimikunnan palkkioista sekä hallituksen jäsenten puheoikeudesta valtuuston kokouksessa. Rakennusjärjestyksen kohdalla puhuttiin rakennuskohteiden vanhojen puiden säilyttämisen puolesta. Myös hiljalleen vajoavan Turun kauppahallin pohjan paaluttaminen hyväksyttiin vähillä puheilla.

Kaavoja hyvinvointitoiminnalle

Asialistalla oli kaksi hyvinvointikaavaa, nimittäin Kiinamyllynkadun psykiatrisen sairaalan ja Kuralankadun kaavamuutokset. Ne hyväksyttiin hymisten, että Turun kaupungilla on sittenkin tärkeä rooli, kun se kaavoittaa VarHan tarvitsemia laitoksia. Jukka Kärkkäinen (Vas) totesi, että uuden psykiatrisen sairaalan ykkösosa on jo rakenteilla ja nyt päätetään kakkososasta, jolla alkaa olla kiire. Näin varmistetaan psykiatrisen hoidon modernisointi. Psykiatrisen hoidon kohdalla metsäsairaaloiden aika on ollut ohi jo pitkään. Uusi sairaala tulee somaattisen (ruumin vaivoja hoitavan) sairaalaan viereen. Kuralaan taas rakennetaan lisää vanhusten hoitopaikkoja luonnon lähelle. Ehkä vaalien läheisyydestä kertoo se, että kokoomuksenkin puheenvuoroissa oltiin huolestuneita siitä, että rakennusmassat ovat hankalan suuria ja taloja on pakko rakentaa korkeiksi, jolloin maisemat kärsivät.

Puhetta Paattisista

Aivan kuten arvelinkin, alueellisen nuorisotyön palveluverkko aiheutti paljon puhetta, mutta itse asia ei äänestyksissäkään miksikään muuttunut. Keskustelussa olivat vastakkain nuorisopalvelujen uudistajat, jotka joutuivat toimimaan liian pienillä määrärahoilla. Kriitikot taas arvostelivat sitä, että Turun pohjoisen alueen nuoritiloja karsitaan. Aikaisempiin kiistoihin oli tullut sen verran muutosta, että enää ei kiistelty pelkästään aluetalon kunnosta. Huomio oli enemmän korvaavien tilojen löytämisessä esimerkiksi kouluista. Kouluissa ei ole varauduttu tällaiseen toimintaan. Toinen tyytymättömyyden oikea aihe olivat hankalat liikenneyhteydet Paattisen perukoilta Ypsilonin nuorisotilaan.

Se tuli selväksi, että Turussa nuorisotyöntekijöitä on vähän suhteessa nuoriin ja heidän tarpeisiinsa. Tämäkin asia voisi korjaantua vaaleissa, jos poliittiset voimasuhteet muuttuisivat.

Kaikki vuoden 2024 jälkihöyryt

15.4.2024 Gotham City vai 15 minuutin paratiisi?
15.4.2024 Kestävän kehityksen globaali salaliitto.
13.5.2024 Harhautus vai tapojen unohdus?
17.6.2024 Miten meni noin omasta mielestä?
26.8.2024 Arvostelun hallinnointi
23.9.2024 Turun kasvukipuja
11.11.2024 Suuret ja pienet asiat
16.12.2024 Liikunta ja linjaukset

Päivitetty 28.1.2025